13.09.19

Purkuosa helvetistä


Purkuosan käyttäminen kolarikorjauksessa on pohjimmiltaan ihan loistava ajatus, valitettavan usein se myös jää vain ajatuksen tasolle.

Ei ole ihan yksi eikä kaksi kertaa, kun käytettyä varaosaa on yritetty hyödyntää kolarikorjauksissa laihoin tuloksin

Kirjoittaja: juhamanager

Purkuosan käyttäminen kolarikorjauksessa on pohjimmiltaan ihan loistava ajatus, valitettavan usein se myös jää vain ajatuksen tasolle.

Ei ole ihan yksi eikä kaksi kertaa, kun käytettyä varaosaa on yritetty hyödyntää kolarikorjauksissa laihoin tuloksin. Liian usein purkaamolta saadut osat ovat yllättäneet ala-arvoisella laadullaan.

Tai sitten osat ovat jostain erikoisesta japanin vientimallista, eivätkä millään opilla edes sovellu käytettäväksi korjattavana olevaan autoon.

Oma lukunsa on tietysti käytetyn varaosan hinta, se kun tahtoo toisinaan hipoa uuden osan hintaa eikä näin ollen sovellu tarkoitukseensa. En moiti yrityksiä hinnoittelusta sinänsä, lienee useampi tekijä joka hinnoitteluun vaikuttaa, se on selvä.

On vain sääli, jos osien hinta itsessään muodostuu esteeksi purkuosan hyödyntämiselle.

On tietysti kaikkien etu, jos näitä osia pystytään hyödyntämään tehokkaammin. Pelkästään ympäristön kannalta hyötyosan käyttöä tulisi suosia, työllistävyysvaikutuksia unohtamatta.

Hyötyosista on käytössä normisto, joka kuvaa varaosan kuntoa. Kuinka hyvin näitä normeja osataan tulkita, onkin sitten jo toinen juttu.

Ongelma on siinä, kuinka normistoa tulkitaan purkaamoilla tai korjaamoilla, toisen silmään osa voi olla luokan 1 osa, kun taas toinen mieltäisi saman osan luokkaan 3.

Toki tilaajalla on myös vastuunsa, pitää ymmärtää laatuluokitusta, ei kaikkia osia priimana myydäkään.

alla varaosa.fi (VOH) laatuluokat varaosille

Mitä tarkoittavat A, B, C? Ne kuvaavat osan varustetasoa!
A = Täydellinen
B = Ei täydellinen
C = Raaka

Mitä tarkoittavat 1, 2, 3? Ne kuvaavat osan kuntoa!
1 = Huippukuntoinen
2 = Normaalikuntoinen
3 = Korjattavissa

Mielestäni edellä mainittu laatuluokitus on kyllä erittäin hyvä, suorastaan erinomainen. Siltikin, kaikesta huolimatta käytetyn varaosan tilaava korjaamo saattaa saada käsiinsä joko hyvän osan, tai jotain ihan muuta, ja se turhauttaa korjaamoilla.

Seuraava haastava tilanne on siinä, kun korjaamo on saanut purkuosan käsiinsä ja toteaa että tätähän pitää kunnostaa. Silloin vakuutusyhtiöt ovat avainasemassa, kuinka korjaamot voi purkuosaa hyödyntää. Kaikki yhtiöt eivät hyväksy purkuosan kunnostamisen kustannusten laskuttamista yhtiöltä, silloin syntyy pattitilanne, mitä nyt tehdään?

”olisi ollut paljon helpompaa, jos olisimme saaneet tilata uuden osan, mihin nämäkin kulut nyt laitetaan”

Monissa tapauksissa juuri vakuutusyhtiö määrää käyttämään purkuosaa, silloin olisi kyllä kohtuullista osallistua varaosan kunnostuksista aiheutuneisiin kustannuksiin. Tämä auttaisi käytetyn varaosan käyttöä merkittävästi.

Kaikki ymmärtää mitä tarkoittaa, kun lähetetään huono purkuosa takaisin ja aletaan tilaamaan uutta, siitä syntyy vain kuluja ja ajanhukkaa kaikille.

Yksi haastava seikka purkuosassa on sellainen, kun yhtiöt suosivat käytettäväksi purkuosaa vanhempiin autoihin….. se voi toisinaan olla varsin toivotonta hommaa.

Uudesta autosta purettu osa, silloin kun sellainen on saatavilla, on yleensä niin hyväkuntoinen, että se otetaan korjaamolla vastaan ihan mielellään.

Kymmenen vuotta ja vanhemmasta purettu osa saattaa olla jo pahasti ruosteessakin, kyllä sellaisen osan käyttäminen vakuutusyhtiön korvaamassa korjauksessa voi olla vähintäänkin kyseenalaista.

Olin muutama vuosi sitten Portugalissa vierailulla, reissu oli tietenkin SKKL:n järjestämä.

Portugalissa kävimme muutamalla kolarikorjaamolla vierailulla, ja panimme merkille, kuinka huonokuntoisia puskureita kunnostettiin autoihin takaisin laitettavaksi. Kysyimme aiheesta ja vastaus oli, että muoviosille oli paikallinen verottaja määrännyt erityisen haittaveron, jonka vuoksi ihan hatarin perustein puskureita ei kannattanut roskiin heitellä.

Vastaava haittavero ei olisi pahitteeksi muovipuskureiden kohdalla Suomessakaan. Itse asiassa puskurit laitetaan vaihtoon pelkästään sen vuoksi, että uusi tulee halvemmaksi, vaikka alkuperäinen olisikin vielä täysin kunnostettavissa.

Näin ajatuksena tulee mieleen, että haittaverolta tulisi säästyä, mikäli vaihdettava osa olisikin purkuosa… hmmm..

No, tuo verotus asia on kokonaan jo toinen juttunsa, mutta kyllä meidän pitää miettiä kuinka purkuosia voidaan hyödyntää jatkossa tehokkaammin.

Purkuosan kunnostaminen on järkevää, mutta osien vaihtamiseen tulisi myös kiinnittää huomiota, etenkin muoviosissa korjaamiseen tulisi varata enemmän rahaa kuin uuden vaihtamiseen.

”Ei voi olla niin että pelkät eurot määrittävät puskurin vaihtotarpeen”

Toki puskureita korjatessa tulee ottaa huomioon valmistajan ohjeet jalankulkijaturvallisuuteen ynnä muihin seikkoihin liittyen, Joskus jo toinen maalikerroskin on kaistavahtia häiritsevä tekijä.

Aihe vaatii selkeitä periaatepäätöksiä ja tahtoa sidosryhmiltä, eikä tietenkään ole kovin yksinkertainen asia. Yhteistyö on ainoa keino ottaa purkuosa laajemmin kolarikorjauksissa käyttöön.

Purkuosa on ympäristöteko, ja kotimaisen työn kannattaja.

Laitetaan hommat kuntoon!!