02.11.18

Oletko uskalikko vai rohkelikko?


Otsikko saattaa sisältää kaksi samaa asiaa, tai mistäpä minä tiedän, jostain ajatusten syövereistä se tuohon vain putkahti……

Kirjoittaja: juhamanager

 

Otsikko saattaa sisältää kaksi samaa asiaa, tai mistäpä minä tiedän, jostain ajatusten syövereistä se tuohon vain putkahti…… hmm katsotaan mihin tämä johtaa.

 

Sinulla on varmasti selvät visiot mihin suuntaan olet yritystäsi kehittämässä, vai onko?

 

Teetkö hommia siltä pohjalta kuin niitä on aina tehty, ja tyrmäät kaikki uudistukset luontevasti samoin perustein kerta toisensa jälkeen.

 

”näin meillä on aina tehty, ja tullaan aina tekemään”

 

Vai oletko visionääri ja toteutat jatkuvaa muutosta yrityksessäsi, kokeilet ja testaat kaikkea mahdollista uutta, vaikka kuinka joku jaksaa aina muistuttaa, ettei tuo ainakaan voi toimia.

 

Osallistuin taannoin AKL Summit & Expo 2018 tapahtumaan ja sain idolieni joukkoon uuden henkilön nimeltä Perttu Pölönen. Hän esiintyi tapahtuman viimeisenä keynote puhujana aiheenaan Disruptio.

 

”kun mikään ei ole varmaa, kaikki on mahdollista”

 

Pertun esiintyminen oli suorastaan tajunnan räjäyttävä! Noin tunnin luennon aikana kerkesin ajatuksissani lopettaa yritykseni, aloittaa jonkin uuden bisneksen, kuopata sen, aloittaa vielä edistyksellisemmän bisneksen, kuopata senkin, tuntea itseni tyhmäksi, ilmoittautua työkkäriin, käydä jääkaapilla, ja palata jälleen takaisin yritykseni pariin ja kokea voimaantumista. Lopulta olin aivan innoissani siitä, että sain olla paikalla seuraamassa Pertun esiintymistä.

 

Vaikka teknologinen kehitys onkin exponentiaalista eikä lineaarista, se ei silti tarkoita, etteikö meillä olisi vielä toivoa. Kiihtyvällä tahdilla kehittyvä teknologia tuo meille aivan uusia mahdollisuuksia kehittää bisnestämme, automatisoida myyntiä ja palveluitamme tai kehittää prosesseja. Oikeastaan ainoa este on oma mielikuvituksemme.

 

”uskallatko vastustaa muutosta, vai toteutatko rohkeasti uudistuksia”

 

Disruptio tarkoittaa sitä, kun joku olemassa oleva toimi korvataan uudella toiminnalla, joka saa näyttämään vanhan tavan turhalta ja jopa naurettavalta. Tässä on ihan rajattomat mahdollisuudet, voimme vain kuvitella minkälaista kolarikorjausbisnes saattaa olla kymmenen vuoden päästä tai sitten koko alaa ei ole enää olemassakaan.

 

 ”ennustaminen on helppoa, mutta sen paikkansa pitävyydestä ei voi olla varma”

 

En ole ennustaja, mutta luulen, että jos toteutat rohkeasti uudistuksia ja kehität toimintaasi, pärjäät paremmin kuin moni kilpailijasi. On sanomattakin selvää, että näin toimiessa opit soveltamaan ja kehittämään uusia tai vaikka eri aloilta jo tuttujakin ratkaisuja juuri sinun omaan toimintaasi sopiviksi. Pysyt ainakin alan kehityksessä mukana.

 

”jos jonkin voi digitalisoida, se varmasti digitalisoidaan”

 

Jos taas et toteuta jatkuvaa muutosta, ja kapinoit jopa sitä vastaan, saattaa käydä heikosti. Voi olla, että pärjäät jonkin aikaa ihan mukavasti, onhan kaikki tuttua ja turvallista. Lopulta saattaa kuitenkin käydä niin, että joku tulee ja hoitelee hommasi paljon paremmin, tehokkaammin ja nopeammin. Toisin sanoen tekee sinusta tarpeettoman. Toisaalta aina jotain retroa säilyy, ja sillekin tuntuu jatkuvasti löytyvän tilausta.

 

 Vaikka oletkin kehityksen aallonharjalla ratsastava huippuinnovatiivinen tyyppi, ei ole mikään mahdottomuus, etteikö kolarikorjaukselle voisi käydä samoin kuten CD levylle kävi, Spotify disruptoi sen tuosta vain. Uhkana ei ole välttämättä kilpailijat, vaan joku alan ulkopuolinen taho, jota ei osata odottaakaan. Tulevaisuudessa itse ajavat autot eivät ehkä koskaan kolaroi, eivätkä muutenkaan tarvitse huoltomaalausta, ehkäpä niiden värityskin on vain nappia painamalla vaihdettavissa kuka tietää.

 

Ei vaivuta synkkyyteen, tulevaisuudessa kaikki on mahdollista, ollaan vaan rohkeita ja uskalletaan paljon kaikkea.

 

 Tässä Pertun mietteitä videolla