Foorumin maalaamo opetti

Yhtenä päivänä konttorissa oli hieman vaikeampia hetkiä, taas oli onnistuttu sössimään aivan simppeli juttu. Mikä ihme siinäkin taas oli ollut takana, kuin kirottuna yhden homman ympärille oli alkanut kasaantumaan epäonnen pilviä ja lopulta joka työvaihe oli enemmän tai vähemmän mennyt pieleen.

Murphyllä oli taas näppinsä pelissä, varmasti onneksi työ oltiin lopulta saatu kunnialla tehtyä, mutta mieltä se osasi silti vaivata.

Ei taas auttanut muu kuin ruveta katselemaan peilistä vastauksia, miten voitaisiin välttyä moisilta epäonnen hetkiltä, toisaalta ehkä joku ulkopuolinen olisi heti osannut kertoa mikä meni pieleen. Peiliä tutkiessani olin entistä varmempi siitä, että tällä kertaa varmasti oli ollut kyse pelkästä huonosta tuurista, ja että nämä vastoinkäymiset eivät tulisi toistumaan.

Niinpä päätinkin piristää hieman itseäni, ja kirjoitin googleen kaikkea automaalaukseen liittyvää, tiedä vaikka jotain hyödyllistä sieltä löytäisin.

Keskustelufoorumeille tietenkin ajauduin itseäni viihdyttämään, oli vaikka minkälaista neuvoa ruostekorjauksesta ylimaalaukseen, monenlaisia vinkkejä, suorastaan käskevään sävyyn kirjoitettuja ”täsmä” ohjeita miten autoja oikeasti maalataan. Eipä mennyt kuin hetki, kun tajusin oloni keventyneen, hymy alkoi olla koko naaman levyinen.

Aloin miettimään minkälainen automaalaamo olisi keskustelufoorumin maalaamo. Fooruminmaalaamolla olisi kyllä melkoinen sekasotku, joka hommaan olisi monta eri työtapaa, toinen toistaan kummallisempia, johtajan vastaus olisi joka kerta kysyttäessä erilainen, ja aina ainut oikea…… hmm.

Hetken hymyiltyä tajusin jotain, ja saatoin jatkaa hymyilyäni, olin selvittänyt syyt ja seuraukset hetki sitten vaivaamaan ongelmaani, tarkentaisin hieman ohjeistusta, ja yhdenmukaistaisin vain toimintaa, siinä oli ne syyt mitkä olivat johtaneet yksittäisen työn vastoinkäymisiin.

Hakeudutko sinä etsimään vastauksia keskustelufoorumeilta?

Automaalausasioissa voit esittää kysymyksiä myös minulle, foorumeilla on yhtä monta asiantuntijaa kuin on lukijoitakin, eikä yhtä ”oikeaa” tapaa aina olekaan. Autan sinua valitsemaan tarpeisiisi sopivan maalaustavan.

Nimi*
Sähköpostiosoite*
Kysymykseni*
Kuva
Kuva2
Saako kysymyksen ja vastaukseni julkaista sivustolla?*