Kokkolassa puhuttiin potaskaa

Osallistuin menneenä viikonloppuna SKKL:n kesäpäiville, kekkerit järjestettiin tänä vuonna merellisessä kesäkaupungissa nimeltä Kokkola.

Tunnollisena hallituksen jäsenenä olin tietysti paikan päällä jo torstaina, jolloin pidimme hallituksen kokouksen alta pois ennen varsinaista kesäpäivien ohjelmaa, joka alkoi perjantaina, ja jatkui pitkälle lauantai iltaan.

Tämän vuoden virallisemmassa ohjelmaosiossa oli agendalla prosessit, mittaaminen, ja tietysti alan lähitulevaisuus. Seuraavana vuorossa oli heti lounaan jälkeen yritysvierailut Kokkolan Käyttöautoon, sekä Kokkolan Automaalaamoon, joista jälkimmäistä pitkälti kesäpäivien suunnittelusta vastannut Jaakko Luoto ohjastaa.

Jatko ohjelmaan kuului vielä laivaristeily Tankarin saarelle, opastettu kierros Kokkolan Vanhassakaupungissa (Neristan), sekä yhteinen illallinen joka päätti opastetun ohjelman myöhään lauantai iltana.

No, mikä sitten oli kesäpäivien anti?

Täytyy jälleen todeta, että tietysti virallisesta ohjelmasta saatiin alkupalat, joista sitten jatkettiin toisten yrittäjien kanssa usein aamuvarhaiselle saakka, toki höpistiin myös paljon potaskaa*

(*potaska oli yksi tärkeä vientituote 1800 luvun Kokkolassa, lähde wikipedia)

Kyllä, mielestäni toisten yrittäjien tapaaminen, sekä verkostoituminen ovat näiden tilaisuuksien parasta antia. Silloin kun yrittäjät kohtaavat, niin siellä ei ole kilpailijoita vaan ajatuksia ja vinkkejä vaihdetaan.

Osanottajia kesäpäiville mututuntumalla arvioiden oli varsin tavanomainen määrä, henkilöt hieman vaihtelee vuosittain, mutta määrä tuntuu pysyvän lähes samana, kaiken kaikkiaan tuttuja kasvoja siellä aina on.

SKKL:n kesä- ja talvipäiville kyllä mahtuisi enemmänkin aktiivisia korikorjaamo ja maalaamo yrittäjiä, onko sitten niin, ettei oma ala kiinnosta riittävästi, tai että verkostoitumisella ei koeta olevan itselle mitään hyötyä, mene ja tiedä.

Pari sanaa vielä Kokkolasta

Näin ensikertaa Kokkolassa Vierailleena täytyy todeta, että olipa mukava, ja sievä kaupunki, aion vierailla vielä toistekin Kokkolassa.

Kiitos Jaakko Luoto järjestelyistä, Kiitos kesäpäiville osallistuneet kollegat, Kiitos Kokkola.


09.08.16 Kategoria: Yleistä